Nyt on menny luvattoman pitkä aika siitä kun viimeksi tänne kirjottelin, mutta on ollu niin paljon kaikenlaista, että ei oo ehtiny. Nyt on se pitkään odotettu mahatautikin sairastettu (ainakin suurin piirtein). Gili Trawanganilta lähdettäessä oli myös pieniä mutkia matkassa. Tarkotus oli tulla Balin puolelle veneellä, mutta lähtöaamuna venettä, että ei näkyny eikä kuulunu. Muutaman tunnin odottamisen jälkeen tuli paikallisen matkatoimiston mies kertomaan, että vene ei kuljekaan kyseisenä päivänä, koska Balin puolella on 7-metriset aallot. Tässä vaiheessa kiitin onneani, että ei tarvinu lähteä veneeseen istumaan parin tunnin ajaksi siinä meren käynnissä. Onneksi paikallisella kalastusaluksella pääsi kuitenkin takaisin Lombokille. Sieltä pääsi lentämällä Denpasariin, Balille.
Lombokilla piti kuitenkin viettää yksi yö, kun kaikki sen päivän lennot oli täynnä. Se oli oikeastaan onni, koska en muuten varmaan olis päätyny Kuta Lombokiin, missä sen yön majoitus oli. Siellä oli hienoin ranta, jonka oon eläessäni nähny. Kuvat oikeastaan puhuu puolestaan. Jännä oli illalla kävellä kauppaan, kun ei ollu katuvaloja missään ja kaupassakin valaistus oli hoidettu kynttilöillä. Jääkaappeihin tuli virta akuista ja hotelliin sähköt aggregaatilla. Siellä olis voinu viettää muutaman päivän pidempäänkin. Sillä maailman hienoimmalla rannalla on kuulemma yhdet Indonesian parhaista aalloista. Olis siis ollu hyvä paikka opetella surffaamaan. Suunnitelmissa on kuitenkin harjotella sitä täällä Sanurin puolella.
Loppujen lopuksi pääsin kuitenkin siis Lovinaan. Lentoakin joutu muutaman tunnin odottelemaan ja automatka kentältä kesti vielä pari tuntia. Hieno vuoristotie, ajettiin pilvien läpi. Perillä tuli semmonen olo, että "tässäkö tää nyt sitten on?" Gililtä lähtiessä kuuntelin vielä laiturilla, kun eräs amerikkalainen täti haukku koko paikan. Ei mitään tekemistä/näkemistä ja rannallakin vaan mustaa hiekkaa. Onneksi hotellissa oli kuitenkin ihan äärettömän mukava henkilökunta ja paikkakuntatietoinen autokuski (kiitos, Wayan). Hotellilta sai siis auton ja kuskin käyttöönsä päiväksi ja Wayan tiesi, mihin kannattaa mennä.
Ensimmäisenä päivänä käytiin kuumilla lähteillä, ajeltiin riisipeltojen läpi, käytiin vuoren huipulla juomassa maailman kalleinta kahvia ja vielä Bedungulissa markkinoilla. Kuumat lähteet oli ihan uskomattoman hieno paikka. 5000 rupian (alle 50 senttiä) sisäänpääsymaksulla pääsi uimaan Mount Baturilla sijaitsevasta lähteestä tulevaan veteen. Sinne oli rakennettu monta allasta, joissa kaikissa oli toinen toistaan lämpösempää ja rikin hajusta vettä.
Riisipellot vuorten rinteillä oli ihan uskomattoman kauniita. Niiden läpi ajeltiin ja saavuttiin yhden vuoren huipulle. Sinne oli rakennettu kahvila mauste- ja kahviplantaasin yhteyteen. Siinä paikassa valmistetaan maailman ilmeisesti kalleinta kahvia, kopi Luwakia. Valmistusprosessikin käytiin tarjoilijapojan kanssa läpi. Kopi Luwak tehdään pavuista, jotka sivettikissojen heimoon kuuluvat kissat, luwakit, on syöneet ja suodattaneet ruuansulatuksensa läpi. Kakkakököistä löydetyt pavut kuoritaan, pestään ja paahdetaan ja niin syntyy paras kahvi ikinä. Näin sen takia, että kyseiset kissat syö vaan ne kaikkein parhaimmat pavut päältä, B-luokka jää kokonaan koskematta.
Viimesenä käytiin vielä Bendungulissa markkinoilla. Tarjolla oli enimmäkseen hedelmiä, vihanneksia ja kukkia, mutta oli joukossa myös paikallisia puukaiverruksia ja kankaita. Mukaan tarttu lisää näitä kummia hedelmiä, joita täällä kasvaa. Yritin udella sekä myyjältä, että Wayanilta niille nimeä, mutta edelleenkin jäi epäselväksi. Joskus on hankala saada suoraa vastausta. Hyviä ne oli kaikesta huolimatta.
Toisena päivänä tehtiin matka Mount Baturille katsomaan Balin aktiivisinta tulivuorta, joka edelleenkin purkautuu parin vuoden välein. Matkalla ajettiin Kintamanin vuoristokylän läpi ja käytiin kattomassa apinoita.
Mount Baturilla oli taas maisemat semmoset, että niitä on hankala sanoin kuvailla. Kuvat kertoo paljon enemmän. Siinä tulivuoressa on kaksoiskraateri, jonka sisällä on järvi ja varsinainen vulkaaninen keskus. Huomiota kiinnitti se, että edellisen suuren purkauksen (joka on tapahtunu 1964) jäljet oli vielä selvästi näkyvissä, mutta niidenkin jälkien päälle oli rakennettu uudestaan asutusta. Jotenkin ei ihan heti tulis omaan mieleen mennä rakentamaan mökkiä uudelleen siihen kohtaan, jonka laava on vallannu vaan muutama vuosikymmen sitten. Varsinkin kun tulivuori on vielä aktiivinen.
Kintamanin kylässä oli hieno hindutemppeli. Sitä piti kuitenkin tyytyä ihailemaan vaan ulkoa päin, kun sisälle pääseminen olis vaatinu erilaisen pukeutumisen ja vielä jotain muutakin kriteerejä siihen oli. Pääsin kuitenkin näkemään kähdetkin hindulaiset hautajaismenot. Hinduille hautajaiset ei oo surullinen asia, päin vastoin. Musiikki oli ilosta ja ihmiset muutoinkin hyväntuulisen olosia. Vainajalle kannettiin lahjoja mukaan matkalle otettavaksi ennen järven rannassa tapahtuvaa polttamista. Ihmisten määrästä päätellen täällä ei oo tapana järjestää pieniä hautajaisia.
Takasin tullessa pysähdyttiin viidakkotaipaleelle tapittamaan apinoita. Pikkusen etukäteen arvelutti, kun ennen lähtöä varoteltiin villiapinoista, jotka puree. Mutta nää kaverit oli ihan ystävällisiä. Ottivat nätisti banaanin kädestä eivätkä edes yrittäneet käydä päälle. Edes keskenään ne eivät kauheesti kärhämöineet ruuasta.
Lovinan pysähdyksen aikana löyty taas yks hinta-laatu -suhteeltaan ihan mahtava ruokapaikka. Jos joskus liikutte Lovinassa, niin kannattaa kokeilla Warung Ariaa. Varmasti saa mahansa täyteen, ruoka on hyvää eikä maksa paljon.
Ei siis kannata luottaa siihen ensivaikutelmaan tai amerikkalaistätien höpötyksiin. Ei kait missään oo mitään tekemistä ja näkemistä jos ei ota ja lähe tekemään ja näkemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti